After three months

Töihin paluu

Seinät kaatuivatkin päälle yllättävän nopeasti loka-marraskuussa. Pimeä syksy teki varmasti osansa, mutta yksin olo ja tekemättömyys ajoi melko hulluksi. 

Lääkärikontrollissa 12.11. kipsi otettiin pysyvästi pois. Parantuminen sujui odotetusti, jonka tiesinkin. Ponnistuskielto jatkui, mutta kävelytreenejä sai jo pikkuhiljaa aloittaa ”Walker-ortoosin” tukemana, joka oli paksu- ja kuperapohjainen saapas. Samalla juteltiin lääkärin kanssa, että voisin aloittaa työt joulukuun alusta. Ajatus töihin paluusta tuntui samaan aikaan ihanalta ja ahdistavalta. Tiesin, että töihin paluun jälkeen tilanne normalisoituisi, kun tutut rutiinit palaisivat arkeen. Ja kuten arvelinkin, paluu oli loppujen lopuksi kevyt ja ahdistuskin hävisi jo ensimmäisten 
minuuttien jälkeen.

Viimeinen kontrolli

Viimeinen kontrolli nilkan leikkauksen osalta oli 7.1. Kävely sujuu kotona rollaattorin avulla hyvin, toki lihasvoiman saaminen takaisin vie oman aikansa. Olin unohtanut kahden ja puolen vuoden jälkeen kuinka helppoa kävely voikaan olla, kun kaikki toimii kuten pitääkin. Loppuvuotena jo epätoivon puolelle kallistuneet ajatukset palasivatkin taas toiveikkaiksi. Kun voimaa alkoi tulla fysioterapiassa silmin nähden lisää, tuli tunne, että ehkä tästä sittenkin selvitään. Jalan turvotus vähenee viikko viikolta lymfaterapian ansiosta, ja jalka alkaa näyttää jo tutulta. Ilonaihe oli, kun viimein sai laittaa kengät molempiin jalkoihin. Nyt pääsi glittermaiharit vihdoin ihmisten ihasteltaviksi.

Työ ei toki ole ohi. Nyt kun nilkka taas taipuu, korostuu polven taipumattomuus. Se vaikeuttaa yllättävän monia asioita. Toiveeni mukaan sen mahdollisuuksia lähdetään selvittelemään toisen ortopedin kanssa maaliskuussa.

Jännä miettiä, mitä kaikkea oltaisiin voitu välttää ja kuinka paljon yhteiskunnan rahoja säästää, kun kuntoutus olisi hoidettu heti oikein.