Lähtölaskenta leikkaukseen

Kahden viikon päästä koittaa viimein kauan odotettu nilkkaoperaatio. Kaksi viikkoa suunniteltua aikaisemmin.

Useilla lihassairailla, myös minulla, nilkat ovat niin kutsutut "riippunilkat". Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jalkaterät ovat jatkuvasti rentoutuessa "ballerina-asennossa", eli ojennettuna suoraksi. Lisäksi minulla Tibialis Anterior-niminen lihas oikeassa sääressä eitoimi, joten varpaiden nostaminen ylöspäin on minulle mahdotonta. Siksi olen käyttänyt kävelyn apuna aina peroneustukea. Jalkaterieni ollessa "ballerina-asennossa" takana oleva akillesjänne ja pohjelihas pääsevät kuroutumaan kasaan, koska niiden normaali liike puuttuu. Eli jo valmiiksi lihassairauden jäykistämät jänne ja pohje jäykistyvät ennestään. Kävellessä ja seisoessa nilkan asento saadaan sille oikeaan 90 asteen kulmaan, joka samalla venyttää akillesjännettä ja pohjelihasta. Näin esimerkiksi yön aikana jäykistynyt nilkka vetreytyy heti aamulla sängystä ylös noustessa ja käveltäessä. Tämä on minun oma tulkintani asiasta.

Vuonna 2022 sattunut tapaturma ja sen aiheuttama murtuma pakotti kahden kuukauden varauskieltoon. Varauskielto tarkoitti, että oikean jalan päälle ei saanut astua ja näin ollen nilkka oli sille luontaisessa ballerina-asennossa koko kaksi kuukautta. Kahden kuukauden aikana siis akillesjänne ja pohjelihas saivat rauhassa kuroutua kasaan, kun vastaliikettä ei ollut. 

Nilkalle yritettiin tehdä erilaisia venytysvirityksiä varauskiellon aikana, mutta tuloksetta. Joko venytykseen pakotettuun jalkaan paineistui sietämätön kipu tai varauskielto olisi pitänyt rikkoa. Ei löytynyt siis vaihtoehtoja. 

Kun kahden kuukauden jälkeen lähdettiin harjoittelemaan kävelyä, oli nilkan jäykkyys suurena haasteena. Kantapää ei mennyt enää ollenkaan lattiaan. Liikkuvuuteen vaikutti nilkan lisäksi valtaisa turvotus ja kahden kuukauden aikana surkastuneet lihakset. Nilkkaan yritettiin edelleen erilaisia viritelmiä kuten esimerkiksi kipsihoitoa. Olin skeptinen niiden suhteen ja mikään niistä ei toiminutkaan.

Yksi fysioterapeutti sanoi, ettei nilkkaan ole fysioterapialla tehtävissä mitään, kun toinen taas lupasi tuloksia muutamassa kuukaudessa. Ehdotettiin botuliinipistoja ja puhuttiin leikkauksista. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti tarttunut asiaan.

Syksyllä 2023, reilu vuosi tapaturman jälkeen oli kontrollin aika ortopedian osastolla. Kyseinen osasto ja kirurgi oli keskittynyt vain sääriluun yläosan murtumaan ja sen korjaukseen. Tapaturman muut polveen liittyvät ongelmat kuuluivat toiselle ortopedian osastolle. Hieman sekava kuvio. Ensimmäinen tokaisu lääkäriltä oli, että miten voin vieläkin istua pyörätuolissa. No niin siinä käy kun harvinaissairautta ei hoideta tapaturman alla. Hän teki välittömästi lähetteen toiselle ortopedian osastolle.

Lokakuussa tapasin toisen ortopedin ja fysioterapeutin. Ortopedi kysyi ensimmäisenä mikäon minun mielestäni suurin ongelma ja miksi. Pitkästä aikaa tuli tunne, että nyt tulen kuulluksi. Ortopedi sanoi tutkimusten jälkeen suoraan silmiin katsoen, että nilkka ei tule kuntoon fysioterapialla. Se vaatii leikkauksen. Vihdoin loppui jossittelu ja alkaisi tapahtua. Sain heti ajan venytyslastan tekoon sekä kuvantamistutkimuksiin. Joulukuussa 2023 oli varattuna toinen aika, jossa leikkausta suunniteltaisiin usean ortopedin kesken. Mukaan kutsuttiin jalkateriin erikoistunut kirurgi. 

Jouluviikolla, 19.12. olin vastaanotolla, jossa ensin mukana oli kolme fysioterapeuttia. Fyssarit kertoivat lääkärien edelleen keskustelevan asiastani, joten vaihdoimme muita kuulumisia. 40 minuutin jälkeen huoneeseen asteli neljä ortopedia. Kävimme yhdessä keskustelua leikkausvaihtoehdoista, hyvistä ja huonoista puolista, riskeistä, minun mielipiteistä, toipumisajasta, kuntoutuksesta ym. Sanottiin, että leikkaus on aikaisintaan seuraavana keväänä. Sanoin sen sopivan, kunhan pääsen kesäkuun lopussa Tuska-festivaaleille. Kaiken muun voisin siirtää. Tapaamisen jälkeen minulle jäi hyvä fiilis. Luotin siihen, että nuo seitsemän ammattilaista tekee oikean päätöksen. Jäin odottamaaan.

Kun maaliskuun loppuun mennessä ei ollut kuullut pihahdustakaan, päätin soittaa ortopedian osaston fysioterapeutille ja kysellä josko jotain olisi jo sovittu. Järkytykseksi kävi ilmi, että kukaan seitsemästä ammattilaisesta ei ollut kirjannut joulukuista käyntiä minnekään ja näin ollen koko sen kerran keskustelut olivat kadonneet tuhkana tuuleen. Sain välittömästi uuden
ajan, mutta tällä kertaa paikalla oli vain yksi kirurgi sekä yksi fysioterapeutti.
Käynti oli sekava. Kyseltiin oletko varma, etkö kuitenkin ottaisi asennon korjaavia jalkineita, ymmärräthän riskit. Vastaanotolla oli kiireen tuntu. Päätettiin kuitenkin leikata, joten seuraavaksi hoitajan luo keskustelemaan käytännöistä. "Leikkauksen jälkeen yksi yö osastolla, sitten kotiin". Anteeksi mitä? Jos jalassa on varauskielto, en missään nimessä pärjää kotona yksin. En pysty siirtymään minnekään. Alkoi hiipiä paniikki. Hoitaja rahoitteli, ettei potilasta laiteta kotiin, jos hän ei pärjää, mutta jatkokuntoutuspaikkaa ei voida hakea ennakkoon, vaan se selviää vasta leikkauksen jälkeen.

Kesäkuussa tuli leikkausaika, joka muuttui ja on nyt siis 30.9. Kahden viikon päästä. Fiilis on epävarma. Pahinta on epätietoisuus. Vieläkin minulle on epäselvää miten leikkaus tehdään tai mitä kaikkea leikkauksessa tehdään. Nukunko vai olenko hereillä? Kuinka pitkä varauskielto ja missä olen varauskiellon ajan? Saanko vaikuttaa jatkokuntoutuspaikkaan vai heitetäänkö minut taas terveyskeskuksen vuodeosastolle, josta minulla on jo lähes viiden kuukauden kokemus vuodelta 2022?